perjantai 1. syyskuuta 2017

Ruokavinkki viikonlopuksi

Toteutan nyt yhden postaustoiveen ja jaan teille oman kaalilaatikko reseptini. Meillä kaalilaatikko kuuluu ehdottomasti syysruokien aateliin ja toisin kuin monissa perheissä meillä on myös lapset aina pitäneet tästä ruoasta! Tiedän että monelle kaaliruoat ovat niitä inhokkiruokia, mutta makuasioistahan ei voi kiistellä.



Nämä tarvitset:
Valkokaali
2-3 porkkanaa
1 keltasipuli
n.1,5 dl puuroriisiä
noin litra vettä ( nesteen määrän määrää kaalin koko)
kasvisliemikuutio
kananmuna
reilu desi siirappia
suolaa
mustapippuria

mittasuhteet ovat hiukan epämääräisiä, koska itse en koskaan mittaile kokatessa.



Minun kaalilaatikkoni valmistuu näin. Keitän puuroriisiä väljässä kasvisliemessä hetken ja lisään sitten sinne viipaloidut kaalisuikaleet ja karkean porkkanaraasteen kiehumaan. Näitä ei tarvitse kauaa keitellä kunhan vähän pehmenevät. Ruskistan sillä välin sipulin ja naudan jauhelihan. Kun liha on kypsennetty maustan sen suolalla ja pippurilla ja sitten kaadan sen kattilaan, jossa kaali, porkkanat ja riisi. Kun kaikki aineet on sekoitettu yhteen lisätään seokseen reilusti siirappia ja kanamuna. sekoita vielä hyvin ennen vuokaan laittoa. Seoksessa saa olla reilusti nestettä vuokaan laitettaessa, ettei kaalilaatikosta tule liian kuivaa valmistuttuaan. Anna kaalilaatikon kypsyä laakeassa uunivuoassa miedolla lämmöllä ( 150 astetta)  ainakin kaksi tuntia, mieluiten pitempäänkin.



Nauti kaalilaatikko puolukkahillon ja vihannesten kanssa. Hyvää ruokahalua ja mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!

16 kommenttia:

  1. Namskis!
    En ole koskaan tehnyt kaalilaatikkoa. Kaalipataa ja kaalikeittoa on tullut tehtyä.
    Ja kaalikääryleet on mun herkkua. Muu perheestä ei oikein kaaliruuista pidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaalilaatikko on niin helppo ruoka ja sen voi unohtaa uuniin moneksi tunniksi.

      Poista
  2. Meillä kaalilaatikkoa syötäisiin vaikka kerran viikossa! Kokeilenkin ensi kerralla porkkanan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tuli jotain uutta!

      Poista
  3. Kiitos reseptistäsi!
    Kuten jo aikaisemmin kerroin, niin minun mummoni teki maailman parasta kaalilaatikkoa ja yritän löytää reseptiä, jolla saisin edes melkein samanlaista. Meillä ei lapset syö kaalilaatikkoa ja mieskin vähän nyrpistelee nenäänsä, mutta minulle se on hyvän maun lisäksi nostalgiatrippi. Mummo teki aina kaalilaatikon kotonaan valmiiksi, kun mentiin mökille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuden makumuistot ovat niitä rakkaimpia. Omat makumuistoni liittyvät myös mummooni ja hänen tekemään makaronivelliin. Pitäisikin joskus kokeilla makaronivellin tekoa, vieläkö se maistuisi yhtä ihanalle kuin lapsuudessa?

      Poista
  4. Nyt herahti vesi kielelle! Olen hirveän huono tekemään kaaliruokia, paitsi pannulla haudutettuna, vaikka ne ovat suurta herkkua. En siedä keitetyn kaalin hajua valmistusvaiheessa. Tällä ohjeellasi keittoaika ei ole pitkä, joten houkuttelee kokeilemaan. Siispä ruokalistalle ensi viikonloppuun :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näitä ei tarvitse kauaa keitellä sillä pitkä haudutus uunissa kyllä kypsentää ruoan.

      Poista
  5. Oi mitä herkkua! Kaikki kaaliruuat ovat herkkua..:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Tykkään kovasti kaalilaatikosta. Meillä siitä tehdään sellainen tomaattinen versio.
    Kaaliruokia pitäisi tehdä enemmänkin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tomaattinen kaalilaatikko kuulostaa mielenkiintoiselta!

      Poista
  7. Oijoi kun näyttää herkulliselta!! Kaalilaatikko on niin herkkua..😍 Ihan vesi herahti kielelle,kiitos hyvästä reseptistä:) Leppoisaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
  8. Meilläkin syötiin tänään kaalilaatikkoa, sepäs sattuikin :) Minun versioon ei tullut porkkanaa eikä kananmunaa, muuten aika lailla samantapainen ohje, hyvää oli sekin kuin varmasti myös sinun ohjeellasi ♥ Mukavaa syyskuun alun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kaali on mun suosikki! Tämä täytyy laittaa kokeiluun, kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista