sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kulunut viikko muutamin kuvin ja sanoin

Niin se lomaviikko vaan kului taas hurjan nopeasti. Lomaani kotipuolessa kului niin iloja kuin surujakin. Kameraa en kaivanut lomalla kertaakaan laukusta, vaan kaikki tämän jutun kuvat on napsittu kännykällä. Vaasassa kevät ei ollut vielä niin pitkällä kuin meillä täällä etelässä. Meri oli vielä suurelta osin jäässä. Pitkät kävelylenkit koiran kanssa pitkin merenrantaa rytmittivät tätä lomaa.








Eilen kotiin palattuani, päätimme valmistaa keväistä herkkua. Kevään ensimmäiset parsat saivat seurakseen lohta ja raikasta salaatti.



Tänään meitä on suosittu varsin kivalla ulkoilusäällä. Lenkkeilyn lomassa on mukava  seurata kevään etenemistä ja bongailla varhaisia kukkijoita. Risukossa kukki Näsiä ja metsänlaidassa kauniit sinivuokot.




Mukavaa viikonalkua kaikille!


10 kommenttia:

  1. Minä en ole vielä bongannut yhtään sinivuokkoa. Pitänee ensi viikolla mennä käymään tuossa yhdessä rinteessä, jos siellä vaikka jo kukkisi. Tulisi vähän lisää uskoa siihe, että kevät ja sitten se kauan odotettu kesäkin vihdoin saapuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuokkoja löytyy lämpimältä rinteiltä. Aina on yhtä mukavaa löytää ne ensimmäiset.

      Poista
  2. Näsiän punaiset nuput yllättävät vähitellen heräilevässä luonnossa.
    Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näsiä on niin kaunis. Vaikea se on vaan huomata risukosta.

      Poista
  3. Kyllä tuo kevät on teillä niin edellä meihin verrattuna. Tasoittuu sitten juhannukseen mennessä.

    VastaaPoista
  4. Mahtavia kirppis löytöjä. Kyllä pikku tiitiäiskoiran kelpas vierailla täällä pohjanmaalla.
    Meillä ei ole lunta, mutta vettä on satanut eikä tänään ole aurinkoa näkynyt.
    Mukavaa pääsiäisviikkoa teille.

    VastaaPoista
  5. Teillä on kevät jo hyvällä mallilla! Nyt tiedänkin, mitä on pääsiäisen ruokalistalla, muutaman muun herkkuruuan lisäksi... parsaa :) Hyvältä näyttää. Mukavaa viikkoa ja pääsiäisen odotusta <3

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia, kaunis blogi!
    Ihanaa keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Ihanat sinivuokot!
    Ja taas niin herkullinen ruoka-annos!😜

    VastaaPoista