tiistai 28. helmikuuta 2017

Haaveita ja unelmia

Olen jo pitempään haaveillut makuuhuoneen sängynpäädystä. Sellaisesta muhkeasti topatusta. missä on napit koristeena. Osa löytämistäni ovat olleet liiankin muhkeita ja massiivisia. Sänkyä ei olisi varaa siirtää enää yhtään etäämmälle seinästä. Nettisurffailun tuloksena löysin yhden topatun päädyn, joka ei tulekaan lattialle saakka, vaan koristaa ainoastaan sängyn yläosaa.



Ajatus päädystä houkuttelee kovasti. Samalla menisivät vaihtoon meillä 20 vuotta käytössä olleet lukuvalot. Mustat sirot erilliset lukuvalot olisivat kivat. Saahan niitä haaveita olla, kaikki eivät kuitenkaan välttämättä toteudu. Tässä kuva haaveiden sängynpäädystä. Kuva lainattu Elloksen sivuilta!





Tänään piipahdin paikallisessa kukkakaupassa hakemassa harmaan päivän piristykseksi muutaman neilikan. Kylämme kukkakauppa on ihan ja siellä myydään myös rouheita  pieniä sisustustavaroita. Kukkaostosten lisäksi kotiin lähti tämä lasikupu metallisella alusastialla.





Sinnikkäästi, ilman hoitoa hengissä pysyvä mehikasvi saikin siitä uuden kodin. Kirpparilta löytyi iltalukemiseksi sisustuskirja muutamalla eurolla, joten luvassa lisää unelmointia ja haaveilua.  Olisi kiva kuulla teidän haaveista, millaisia ne ovat? Mukavaa iltaa kaikille!

3 kommenttia:

  1. Sängynpäätyä olen minäkin vailla, mutta en halua topattua...joku puinen ehkä olisi meille kiva, mutta en ole mitään kivaa vielä löytänyt. Tai onhan niitä myynnissä, mutta uudet maksavat maltaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan haaveilin vanhaa ovea sängynpäädyksi ja nyt tätä topattua... saa nähdä mitä seuraavaksi :)

      Poista
  2. Sängyn päädystä olen haaveillut varmaan 30 vuotta. Välillä se on valkoiseksi maalattua raakalautaa vaakatasossa, välillä topattu. Jotenkin olen jo tottunut tähän haaveeseen niin paljon, että en ehkä ikinä mitään päätyä hanki, haaveilen vaan. Se on aika kivaa.

    VastaaPoista