maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulumarkkinoita ja kulttuuria

Eilen vietettiin tyttären kanssa mukava päivä Helsingissä. Meille on tullut traditioksi kiertää yhdessä Tuomaan markkinat ja sieltä päivä aloitettiin.



Nämä markkinat olisivat varmasti iltavalaistuksessa tunnelmalliset. Ihmisiä oli jo aamulla kiitettävästi liikkeellä. Siksi en viitsinyt räpsiä kuvia kovinkaan paljon.




Tällä kertaa en ostanut mitään, tyydyin vain katselemaan. Tosin, uunituoreet karjalanpiirakat olisivat olleet ostoslistalla, jos olisin suunnannut markkinoilta suoraan kotiin.




Helsingin keskustassa on monta muutakin joulumarkkinapaikkaa, kuten Mantan ympäristössä ja Kolmen sepän patsaalla. Vanhalla Ylioppilastalollakin pyörähdettiin joulumarkkinoilla.




Lopuksi kuitenkin päädyttiin nauttimaan taidepläjäyksestä. Tennispalatsin taidemuseossa on Yayoi Kusaman In Infinity- näyttely. Tässä muutamia kuvia mielenkiintoisesta näyttelystä. Kannattaa poiketa, jos Helsingissä liikkuu. Näyttely on avoinna 22.1. 2017 saakka.






Taidetta tämäkin. Loppuun laitan kuvan yksinäisestä lumipallosta, jonka huomasin Stockmannin ovensuussa. Pieni orpo lumipallo, kuin pienen lumiukon pää :)




Mukavaa viikonalkua kaikille!

16 kommenttia:

  1. Kiva oli nähdä kuvia Tuomaan markkinoista, itse en ole koskaan sinne päässyt. Mukavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos markkinoilla ei olisi ollut niin paljon ihmisiä olisi siellä voinut kuvailla enemmänkin. No, nyt oli vain näitä kauempaa otettuja kuvia.

      Poista
  2. Mukavia tuollaiset joulumarkkinat. Kiva nähdä kuvia tuosta näyttelystä, vähän erilaisempaa taidetta. Voi pientä lumipalloukkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulumarkkinoilla on mukavaa kierrellä ja museoissa myös.

      Poista
  3. Minä en ole tänä vuonna käynyt missään jouluhappeningissä! Kaapelille olisin mielinyt, mutta laiska ihminen ei sinne sitten ajatuksen voimalla kulkeutunut. Minusta tuo lumiukon pää on niin liikuttava! Varmaan joku lapsi on tehnyt sen ja joutunut jättämään sen ulos ostosten ajaksi. Toivottavasti pää ei ehtinyt sulaa kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapelin joulu jäi minulta taas väliin. Sinne on mielestäni niin hankala kulkea. Lumipallopää oli todella hellyttävä täällä lumettomassa Helsingissä :)

      Poista
  4. Tykkään myös kierrellä joulumarkkinoita. Kävin vain kaapelin markkinoilla ja katsomassa Hurja Ruutin talvisirkus Muistin. Muualle tungokseen ei enää jaksanut ruokailun jälkeen täydellä vatsalla lähteä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisirkus esitys on varmasti ollut kiva! Näissä ulkotapahtumissa on siinä mielessä kiva kulkea, ettei tungoksessakaan tule kuuma.

      Poista
  5. Pyörähdin tänään Senaatintorilla. Nyt oli kivempi kierrellä kuin viimeksi, kun ei ollut pakkasta ja viima palelluttanut poskia. Mutta tänään oli sumuista ja märkää. Pitääkin muistaa piipahtaa vaikka huomenna tuolla Vanhalla!
    Nuo siun näyttelykuvat on niin pelottavia -uskaltaisikohan tuota käydä katsomassa Ü
    Ihanaa jouluviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhalla Ylioppilastalolla oli paljon kauniita käsitöitä, mutta myös melkoinen ruuhka. Ei tuo näyttely pelottava ollut, todella hienosti saatu peilien avulla visio loputtomasti jatkuvasta tilasta.

      Poista
  6. Ihania uunituoreita karjalanpiirakoita!😋
    Ja kivoja kuvia teidän reissusta!
    Hyvää tiistaita sinne!

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia jouluisesta (ja pilkkuisesta :D ) Helsingistä!
    Minulla on vielä Tuomaan markkinat kiertämättä, tarkoituksenani on viedä pojat sinne.

    VastaaPoista
  8. Luulen, että en olisi pystynyt ohittamaan tuota karjalanpiirakkakojua :)
    Tuo näyttely on käytävä katsomassa, onneksi se on vielä joulun jälkeenkin avoinna.

    VastaaPoista
  9. Upeita kuvia.
    Ihanaa Joulun Aikaa Sinulle Ja Läheisillesi.

    VastaaPoista
  10. Ainiin! Tuo Yayoi Kusaman näyttely pitäisikin muistaa käydä katsomassa!

    VastaaPoista