lauantai 12. marraskuuta 2016

Koiravanhuksen talvivaatteet

Kirpeät pakkashuomenet kaikille! Ihanat talvisäät tuntuvat jatkuvan ja mikä tuolla on lenkkeillessä, kun on  oikeanlaiset varusteet päällä. Omissa ulkovaatteissani olen aina panostanut  ja koirallekin on viimevuosina tullut ostettua lämmikettä talvikeleille.




Koirien vaatteista ollaan montaa mieltä. Meillä ei koskaan koiraa olla  puettu hupitarkoituskella, vaan käytännön syistä. Tässä Viivi villapaidassaan kamujen Mimmin ja Martan kanssa.



Nuorempana Viiville  pakkasilla villapaita, mutta vanhemmiten tämä koiruus on ruvennut palelemaan ja tuulisella ilmalla villapaita ei enää lämmittänyt.  Kohta 14 vuotias vanhus kuitenkin jaksaa lenkkeillä pitkiäkin matkoja kunhan saa päälleen lämpimän asun. Vuosi sitten ostinkin Hurtta merkkisen talvimanttelin, jota Viivi pitää mielellään.



Talvipakkasilla ongelmaksi muodostuu tassujen jäätyminen. Kovimmilla pakkasilla koiraa ei meinaa saada ulos edes pissalle. Viime talvena Viivi käyttikin ompelemiani fleecetossuja, ne pysyivät kuitenkin jalassa melko huonosti. Nyt eläinkaupasta löytyi Rukan valmistamat tossut, jotka tänään olivat käytössä ensimmäistä kertaa.  Voi sitä riemua lenkillä!  Kylläpä koira käveli reippaasti kun tassuihin ei kertynyt lumipaakkuja eikä varpaita paleltanut.


 Lenkin jälkeen olikin mukavaa mennä omaan koppaan lepäämään. Miten teillä muilla koiranomistajilla selvitään pakkaskeleistä? Leppoisaa lauantaita kaikille!

18 kommenttia:

  1. Suloiset karvakuonot ohjasivat kurkkaamaan blogiisi! Meillä on 10- ja 8-vee karvanaamarit, joista vanhemmalla on ollut selkäongelmia kylmillä ja etenkin kosteilla keleillä. Syksyllä ja talvella pitää olla kunnolla päällä. Lämpöisten kaupan talvitakkien lisäksi on itsetehdyt kevyttoppamanttelit ja fleecemanttelit. Näitä voi sitten kelien mukaan yhdistellä. Tossuja on kokeiltu vaikka mitä, mutta omatekemäni henkselifleecetossut on ollut tähän mennessä toimivimmat. Tassuvahaakin on laitettu pienempiin pakkasiin.

    Hyvää viikonloppua Viiville perheineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin ,kuinka hyvin nämä tossut pysyvät jalassa ja koira nautti niillä tassuttelusta. Tottahan se on että kylmillä ilmoilla koiratkin kaipaavat lämmintä ylle. Terkkuja sinne karvanaamoille!

      Poista
  2. Kyllä koirakin on lämmikkeensä ansainnut. Suloinen pieni koiruus <3

    VastaaPoista
  3. Meillä sheltti tarkenee omalla paksulla turkillaan. Lumipaakkuja pyrkii kertymään jalkakarvoihin ja niitä pitääkin sitten auttaa puhdistamaan välillä kesken lenkinkin. Tietenkään emme kovilla pakkasilla kovin pitkiä lenkkejä tee, ulkoillaan mielummin lyhyesti ja useammin. Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  4. Kivat vaatteet. Mä en ymmärrä koirien pukemista huvin vuoksi...käytännön syyt ovat eri juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama juttu. Siksi meillä ei olekaan koiralle kun näitä ulkovaatteita.

      Poista
  5. Voi miten suloinen Viivi on talvitamineissaan ♡ Samoin kuin kaverinsakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamut on usein mukana menossa!

      Poista
  6. Kivoja vaatteita Viivillä!
    Viiminen kuva on ihana!😍
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Liikuttavan suloisia nuo koirien vaatteet ja töppöset. Mainio ryhmä ulkoilemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä porukka on varsinainen "Ryhmä Rämä" :)

      Poista
  8. Voi että mitä suloisia koiria ihanissa asuissaan <3. Onpa mukava kuulla, että Viiville löytyi viimesen päälle töppöset, kyllä nyt on hyvä ulkoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Olin itse kyllä aika yllättynyt kuinka mieluiset nuo töppöset olivat.

      Poista