torstai 10. marraskuuta 2016

Blogger Recognition Award

Olen saanut tämän tunnustuksen kahdestakin ihanasta blogista; kiitos Tuula, Tuula's Life -blogista ja Hannele Ruusukumpu- blogista.  Olen kovasti otettu tästä tunnustuksesta ja nöyrän kiitollinen jokaisesta blogini lukijasta!




Saatesanat:
1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä jotka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa tunnustuksen saajaksi.





Aloitin blogin pitämisen kohta 5-vuotta sitten. Olin silloin vuorotteluvapaalla ja aikaa oli tehdä vaikka mitä ihanaa. Tyttären avustamana blogi sitten perustettiin ja tänne onkin vuosien saatossa tallentunut monenlaisia muistoja.



Ohjeena aloittelevalle bloggaajalle antaisin sen, että kirjoita itsesinäköistä blogia. Itse luen vähemmän sellaisia blogeja, joissa on paljon kaupallista yhteistyötä. Minulle myös suuri merkitys on blogin kuvilla ja niihin yritän itse panostaa. Kuvaamista on hauska opetella ja siitä onkin kehkeytynyt minulle rakas harrastus. Kommentteihin vastaamisen koen myös tärkeäksi.



Sitten se vaikein; kun pitäisi valita kymmenen joille tämän annan eteenpäin! Kun tuntuu, että useimmissa blogeissa tämä on jo kiertänyt. Ne blogini lukijat, jotka eivät tätä ole vielä saaneet, ottakaa tunnustuksesta koppi! Ei kai ole niin vaarallista, vastaako haasteeseen yksi tai 20 bloggajaa :)
Sen myös tunnustan, että olen  ollut aina superhuono jatkamaan mitään haasteita eteenpäin. Anteeksi!




Päätetäänpä tämä postaus lumikuviin. Onhan tämä aika poikkeuksellista, että Etelä-Suomessa on marraskuun alussa näin hurjasti lunta! Ihanaa illanjatkoa ja loppuviikkoa kaikille teille ihanille!




4 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea miten olet blogisi joskus aloittanut.
    Ja oletkin jo kauan blogannut!😊
    Hyvät ohjeet aloittelijalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Vuodet täällä blogin parissa ovat menneet vauhdilla.

      Poista
  2. Kiva lukea blogisi "historiikki"! Mun omiin supersuosikkeihini kuuluu tämä ihana kotoisa ja monipuolinen blogisi. Mukavaa on myös ollut se, että on ollut mahdollisuus kohdata myös livenä :)
    Samaa pohdin tuon haasteiden jakamisen kanssa... tämäkin tulla tupsahti minulle, mutta odottaa vielä postausta. Niin huono olen näiden haasteiden kanssa.
    Lunta on tullut täälläkin, taitaa parhaillaankin tupruttaa. Vaan on se mukavampaa kuin musta ja märkä marraskuu.
    Ihanaa tulevaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ellis! Minusta on myös mukavaa että ollaan tavattu myös livenä :) Harmitus onkin suuri, kun en tänäkään vuonna ennätä Tampereelle messuilemaan. Toivon kuitenkin sinulle supermahtavaa messuviikonloppua viikon päästä! Ihanaa viikonloppua myös sinne!

      Poista