perjantai 28. lokakuuta 2016

Perjantaiburritot !

Ihanaa Perjantai, viikon paras päivä! Viikko on mennyt todella nopeasti töitä paiskiessa, eikä aikaa ole pahemmin jäänyt millekään muulle. Jatkuvat vesisateet ovat taanneet senkin, ettei pitkiä kävelylenkkejä olla Viivin kanssa  viikolla tehty. Perjantaina meillä on tapana kokkailla miehen kanssa yhdessä jotain herkullista, kattaa pöytä kauniisti siivottuamme kodin ensin. Niin tänäänkin!





Tänään tehtiin Burritoja uunissa ensimmäistä kertaa. Tortillat ovat hyviä, mutta yleensä ruoka jäähtyy nopeasti ja kaikkea pientä syötävää jää kuppien pohjalle tähteeksi. Nyt teimme kanasuikaleista (kera  valmiin mausteseoksen), pavuista ja maissista seoksen jonka lisäsimme tortillalettujen väliin salsakastikkeen, sipulirenkaitten, tomaattien ja cheddarjuustoraasteen kanssa. Sitten letut rullalle, ja rullat uunivuokaan, päälle juustoraastetta. 200 asteiseen uuniin reiluksi 10 minuutiksi ja valmista tuli.



Hieman pitää reseptiä vielä kehitellä, että saadaan täytteestä mehevämpi. Hyvää oli kyllä näinkin ja itse tykkään syödä näitä cream fraichen kanssa.




Kiitän vielä lopuksi kaikkia edelliseen postaukseen kommentoineita! Nyt mukavaa perjantaita ja viikonlopun alkua kaikille :)

7 kommenttia:

  1. Hyvältä ainakin näyttää! Meillä on vähän samanlainen perjantai tapa. On mukavaa aloittaa viikonloppu siivotussa kodissa hyvän ruoan kanssa, ja juoman. Meillä tänään kanasalaattia, patonkia ja ranskalaista omenasiideriä:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä kokkailu kiireisen viikon jälkeen on mukavaa! Viikothan vietänkin pääsääntöisesti yksin, siksikin on mukava tapa tämä. Kiva on myös kokeilla uusia ruokaohjeita ja keksiä itsekin uusia. Välillä onnistuu ja välillä ei, vatsa saa kuitenkin täytettä ja seura onerinomaista :)

      Poista
  2. Kaunis kukkakimppu ja kattaus.. sekä herkullisen näköiset tortillat, namskis.
    Mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Ihana tapa ja nätisti katettu. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Namm.. tykkään burritoista, mutta kun tuo toinen puoli perheestämme ei niistä välitä, niin harvoin niitä tulee laitettua..:)

    VastaaPoista
  5. Herkulliselta näyttää Ü Ja niin kaunis kukkakimppu!
    Tällä viikolla söin kaksi kertaa nyhtöbroileria lounaaksi, pitaleivällä ja tortilloilla. Avokado ja ranskankerma pehmensivät kivasti voimakkaasti maustettua lihaa. Pitäisi tehdä kotonakin.

    VastaaPoista
  6. Siivouksen jälkeen on kiva nauttia ruokaa, kauniisti katettu pöytä. Muuten on toi pöytäkin kaunis !

    VastaaPoista