keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Opinko koskaan kuvaamaan?

Innostuin leikkimään kameran säädöillä ja tarjoilenkin teille nyt sekalaisen kuvakavalkadin aamuhämäristä täältä kotoa. Automaattiasetukset ovat saaneet nyt jäädä ja aion tosissaan opetella kameran säätöjä niin, että kuvista tulisi katsottavia. ( Nämä seuraavat otokset kuvattu Nikon D7100)



Sain tyttäreltä lainaan myös makro-objektiivin ja myös sen käyttöä innolla harjoittelen. Vasta viimeviikkoina olen myös oppinut säätämään valkotasapinon ja Iso-luvun jotenkin kohdilleen :) Suurin osa valokuvauksen termeistä ovat kuitenkin minulle vielä täyttä hepreaa.





Suurin osa ottamista kuvista joutui vielä roskakoriin, mutta onhan digiaikana kuvaaminen ihan erilaista kuin filmiaikaan. Räpsiä voi kuvia mielin määrin ja valita niistä sitten ne parhaimmat. Kokeneempi kuvaaja löytää näistäkin otoksista paljon parantamisen varaan, mutta itse olen kehitykseen tyytyväinen. vanhakin oppii vielä uusia juttuja :)



Miten teillä muilla? Olisi kiva kuulla millaisilla kameroilla kuvaatte ja onko onnistuneisiin kuviin kikkoja jaettavaksi? Olisi myös kiva kuulla, muokkaatteko kuvia paljon tietokoneen kuvanmuokkaus ohjelmilla. Mitä muokkausohjelmia käytätte? Tällaiset mietteet tänään. Mukavaa keskiviikkoa!

17 kommenttia:

  1. Olisikohan minunkin aika opetella tuo taito..:)

    VastaaPoista
  2. Treeniä, treeniä, treeniä sillä vaan oppii. Pian jo osaat säätää automaattisesti asetukset kohdilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos vaan teille rakkaat lapseni, että jaksatte äiteetä opettaa :)

      Poista
  3. Kuvaan järkkärillä (Canon EOS 1100D)enkä muokkaa kuviani mitenkään. Fotor:ia käytän kollaasien tekemiseen mutta siellähän on paljon erilaisia muokkausmahdollisuuksiakin. Kuvaan useimmiten ilman salamaa ja yleensä kuvia tulee otettua moninkertainen määrä julkaistaviin verrattuna, monesti kuvien valintaan meneekin enemmän aikaa kuin itse kuvaamiseen. Kauniita kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on että monista kuvista vaikea on löytää sitä parasta :)

      Poista
  4. Kauniita ovat kuvasi. Minä en ikinä opi valokuvaamista varsinkaan säädettävillä kameroilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän sano, kuvaamaan oppii kun vaan kovasti harjoittelee.

      Poista
  5. Hyviä kuvia olet ottanut, tykkään tuosta tulilatvan avautuvasta nupusta.
    Itselläni on Sonyn järkkäri ja opettelemista riittää

    VastaaPoista
  6. Kuvat ovat hienoja, etenkin kiwi on todella herkullinen. Makro-objektiivi kiinnostaa kovasti, on hankintalistalla. Minulla on vanha Nikon D80 ja muutama objektiivi. Viime viikolla vihdoin pääsin työviksen digijärkkärikurssille! Kuvan käsittelyyn minulla on Gimp2, mutta en juuri sitä blogikuviin käytä. Ihan picasan ohjelmalla saatan jotain säätää ja kokoa rajata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Objektiivit ovat melko kalliita ja aluksi arkailin objektiivin vaihtoa. No, nyt jo sujuu, siis tuo vaihto :)

      Poista
  7. Jännä tuo kuvaaminen, varsinkin lähiotokset. Kiitos kauniista korteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun posti tuli taas nopeasti perille!

      Poista
  8. Tuo vaaleanpunainen tulilatva kuva on todella hieno! Minä ostin joululahjaksi itselleni Canon EOS 70D, aiemmin kuvasin Canon EOS 1100 D, jonka lahjoitin nyt kuvauksesta kiinnostuneelle koululaistytölle. Vielä on paljon paljon opettelemista uudessa kamerassa ja säädöissä, vaikka olen noin vuoden nyt (yrittänyt) kuvannut manuaalisäädöillä vanhalla kameralla. Se on sellaista kokeilua ja kantapään kautta opettelua välillä, kurssi olisi kiva, ehkä joskus :). Minä käytän ihan vain Picasaa, lähinnä rajaamiseen jos tarvii sekä säätämään kirkkautta. Nyt tuon uuden kameran myötä, joka on paljon valovoimaisempi kuin vanha, säädöille on ollut paljon vähemmän tarvetta, siitä olen ollut iloinen, sillä kuvien kanssa puljaamiseen menee välillä ainakin minulla ihan hirveästi aikaa. Mukavia kuvaushetkiä sulle, se on kivaa puuhaa :)

    VastaaPoista
  9. Mulla on kaksikin Olympuksen kameraa. Välistä menen helpoimman kautta ja välistä yritän säätää. On se vaan niin vaikeaa noi asetusten saaminen kohdilleen.

    VastaaPoista
  10. Mulla on kaksikin Olympuksen kameraa. Välistä menen helpoimman kautta ja välistä yritän säätää. On se vaan niin vaikeaa noi asetusten saaminen kohdilleen.

    VastaaPoista