perjantai 15. tammikuuta 2016

Molla ja sen tilkkupeitto

Pinterestin ihmeellisessä maailmassa törmäsin jokin aika sitten ihaniin Black Apple Dollsiin. Nuket muistuttavat kovasti vanhanajan mollamaijoja ja vaikuttivat varsin helppotekoisilta. Niinpä eilen kaivelin kangaskaapin kätköistä sopivat kankaat mollan tekoon.



Kaavat tähän nukkeen luonnostelin paperille ja sitten leikkuuhommiin. Molla sai hiukset ruskeasta fleecekankaasta.




Pitihän mollalle saada myös tilkkupeitto. Sen ompelemisessa ei kauaa mennytkään ja jo tänään sekä molla että peitto matkasivat mukanani työpaikalleni päiväkotiin. Voi kuinka monta lämmintä halausta se ehtikään ensimmäisenä päivänä saada.



 Päivän päätteeksi molla peiteltiin nukensänkyyn uuden peittonsa alle. Pitänee ommella mollalle muutama kaveri lisää. Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!

18 kommenttia:

  1. Kyllä on sievä Molla! Ja kunnon tilkkupeittokin vielä. Uskon, että lapset on olleet ihastuksissaan. Onko hänen nimi ihan vaan Molla, vai antoiko lapset uuden nimen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti nimeä yhdessä mietittiin, vielä ei päästy yhteisymmärrykseen mikä nimi voitti :)

      Poista
  2. ompas ihanan näköinen mollamaija, kyllä sillä kelpaa leikkiä!

    VastaaPoista
  3. Ihan kainaloon sopivan näköinen mollis. Ja peitto kruunaa kokonaisuuden.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Hienoja on molemmat. Olet kyllä taitava, Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksi. Tuuhan sinäkin kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun liityit lukijakaartiin, tervetuloa! Täytyykin poiketa blogissasi :)

      Poista
  5. Suloinen! Leluja on ihana tehdä ja mikä parasta, se otetaan heti leikkeihin. Se taitaakin olla paras kiitos tekijälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Heti kun näki kuinka molla otettiin päiväkodissa vastaan heräsi ajatus, että näitä pitää ommella lisää!

      Poista
  6. Molla <3
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Oikea hyvän mielen Molla. Meilläkin erilaiset mollat on tytöillä nukkeleikeissä mukana. Peitto on myös tosi suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lelujen ompelu on pohdituttanut jo jonkin aikaa, nyt vasta pääsin toimeen.

      Poista
  8. Ihana Molla! Varsinkin nuo posken sydämet ovat ihana yksityiskohta!

    VastaaPoista
  9. Ihana Molla punaisin poskin! Kaunis ajatus ilahduttaa päiväkodin asukkaita!!!

    VastaaPoista