perjantai 29. tammikuuta 2016

Aarteita kaappien kätköistä

Ihanaa kun alkaa taas viikonloppu. Koti tuoksuu siivouksen jälkeen puhtoiselle ja vatsakin on jo täynnä herkkuruokaa. Harmikseni jouduin palaamaan kirppiskierrokselta tyhjin käsin. Päätinpä sitten kotona katsastaa omista kaapeista jotain piristystä päivään. Tämän päivän aterialle löytyikin ihanat ruusulautaset, joiden olemassaolon olin ehtinyt jo unohtaa.



Nämä Arabian ruusulautaset olen ostanut jo aikoja sitten. Ehkä ne sen vuoksi olivatkin unohtuneet kaapin perukoille. Lautasia on vain kolme kappaletta, mutta näin kun syödään miehen kanssa kaksin se ei haittaa.

 
 

Viikonloppuna taitaakin olla ohjelmassa astiakaapin perusteellinen siivous. Saapa nähdä löytyykö sieltä muitakin unohdettuja aarteita.



Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!

9 kommenttia:

  1. Ihana kattaus ja kauniit tulppaanit. Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
  2. Ihania noi astiat ja upeita kukkia.

    VastaaPoista
  3. Minä löysin ennen joulua muutaman unohtuneen kauniin astian kaappien kätköistä. Se on vähän kuin lahja itselle, kun tekee löytöjä omista kaapeista. Kauniit ruusulautaset ja herkullisen n'köistä ruokaa! Näkkäriä tein eilen ja aina se on hyvää, vaikka hieman eri aineita tulee kokeiltua. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä minäkin ilahduin näistä löydöistä kovasti. Tympii kun kirppareilta ei hetkeen ole löytynyt mitään. Yhdellä vakiokirppikselläni on melkein kaikissa pöydissä uutta krääsää kaupan. Kesällä taas on kiva tehdä löytöjä pihakirppiksiltä.

      Poista
  4. Ihan selvää kesän kaipuuta! Ruusuja, romantiikkaa ja värikkäitä tulppaaneja Ü

    VastaaPoista
  5. Kivoja aarteita! Varasin tänään kirpparin pitkästä aikaa ja aion käydä joka kaapin ja hyllyn läpi... Saapi nähdä tuleeko yllätyksiä vastaan??? Kaksi viikkoa aikaa... Tuoton lupasin poikani matkarahastoon:)
    Tulppaanit on vaan niin ihania:)

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis ja värikäs tulppaanikimpppu. Lautaset ovat niin romanttiset,mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista