perjantai 4. joulukuuta 2015

Pizzahyrrät

Tänään illalla saan pitkästä aikaa kestitä ystäviä, ihanaa! Koska kuitenkin on tänäänkin mentävä töihin, suunnittelin tarjottavat siten, että ne pystyi tekemään jo eilen valmiiksi. Pizzahyrrät ovat helppo ja maukas pikkusuolainen tarjottavaksi esim. keiton kaverina.


Ohjeen löysin Maku lehdestä (7/2015)  Hyrriin tarvitset: Ison valmiin voitaikinalevyn, tomaattipyreetä ja täytteitä oman maun mukaan. Näihin omiini laitoin osaan salamirouhetta ja osaan kinkkurouhetta, lisäksi fetajuustoa, emmentaalijuustoraastetta, tuoretta timjamia ja kuivattua oreganoa.


Voitaikinalevy kaulitaan uunipellin kokoiseksi ja sivellään pyreellä. Sitten päälle täytettä, jonka jälkeen koko komeus rullataan. Valmiista rullasta leikataan noin 1,5 senttimetrin paksuisia kiekkoja jotka laitetaan pellille  ja paistetaan 200 asteessa noin 15 min.



Sen verran piti maistaa että totesin näiden olevan herkullisia. Illalla meillä syödään näitä mausteisen tomaattikeiton kera. Astetta kevyempiä näistä hyrristä tulee, jos tekee itse sämpylätaikinan ja siitä pizzahyrriä. Tämä tapa kuitenkin nopea ja helpompi toteuttaa.  Kivaa perjantaita kaikille!

11 kommenttia:

  1. Taidanpa tehdä näitä synttäreilleni! :) Nopea varmasti valmistaa ja hiukan vaihtelua mun perinteisiin suolaisiin tarjottaviin perus pitsaa tai kinkkunyyttejä ku tulee usein tarjotttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa kokeilla! Näihin omiini tuli aika reilusti täytettä, vähempikin varmasti olisi riittänyt. Ovat ehkä kauniimman näköisiäkin kun ei täyte tursuile yli :)

      Poista
  2. Oi että mitä ihania herkkuja. Pakko kokeilla tuota voitaikinaa. Kiitos ideasta.

    VastaaPoista
  3. Mums. Meillä on tänään työpaikan ruokalassa pitsaperjantai :)
    Ihanaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Oon kanssa tehny hyrriä ja unohtanut koko herkut. Näitä teen viikonloppuna. Kiitos muistutuksesta ja mukavaa iltaa teille :)

    VastaaPoista
  5. ♥no jopas; näyttää kivalta, pitää varmaan kokeilla!

    VastaaPoista
  6. Olipas hyvän näköisiä, maistuu varmaan hyvin tomaattikeiton kera.
    Mukavaa SATEISTA perjantai iltaa

    VastaaPoista
  7. No nyt alkoi tehdä mieli pizzaa :).Tälkaisia hyrriä en olekaan koskaan tehnyt, täytyykin laittaa kokeiluun!

    VastaaPoista
  8. Onpas herkullisen näköisiä!

    VastaaPoista
  9. Arvaa onko nälkä? Voin vain kuvitella miltä nuo maistuisivat:) Tuoksuvat Turkuun saakka!!! Kohta onneksi lähdetään syömään...

    VastaaPoista