maanantai 30. marraskuuta 2015

Ompelu-/askarteluhuone ojennukseen

Kun joulumyyjäisistä on selvitty, oli aika käydä työhuoneen siivouksen kimppuun. Minullahan tuo rakas oma huoneeni on aika ajoin kuin räjähdyksen jäljiltä. Onneksi oven saa suljettua silloin kun luomisvimma on  pahimmillaan, eihän sitä silloin jouda siivoamaan!



Sunnuntaina kuitenkin päätin ottaa härkää sarvista ja siivota huoneen hiukan perusteellisemmin. Miehen mielestä kaikkien tavaroiden pitäisi olla ovien takan piilossa. Minä sen sijaan pidän siitä, että tarvikkeet ja tavarat ovat näkyvillä ja käden ulottuvilla. Sehän lisää sitä luomisvoimaa silloin kun sitä tarvitaan.





Kyllä sitä välillä tietysti itsekin ihmettelen, mistä kaikki nämä tarvikkeet ovat meille tiensä löytäneet :)

 
Virallinen siivoustyönjohtajakin oli lopputulokseen varsin tyytyväinen !


Nyt huone on  siisti ja siellä on kiva käydä kääntymässä. Muutamia paperiaskarteluja eilen jo teinkin, mutta niistä lisää toisella kertaa.  Illanjatkoja kaikille!

23 kommenttia:

  1. Huone on todellakin (kadehdittavan ) siisti ja hyvässä järjestyksessä. Tomera työnjohtaja saa olla tyytyväinen suoritukseesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistinä se pysyy vain tovin. Ompeluhommista pidän luovaa taukoa ja jouluakin pitäisi kotiin laittaa. Onneksi on tuo ylimääräinen huone, jonne saan rauhassa vetäytyä mylläämään kun siltä tuntuu.

      Poista
  2. Näyttää kunnon pajalta! Silloin kun on luomisvaihe päällänsä pitää huoneen näyttääkin kuin pommin jäljiltä;) Noin siistissä huoneessa on taas mukava päästä mylläämään jotain uutta ideaa;) Virallinen valvoja Viivi on tärkeän näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viivi piti huolen ettei siivouksesta lipsuta :)

      Poista
  3. Ihanaa, että sinullakin on välillä sotkuisia hetkiä :) Tuo huone kyllä suorastaan kutsuu luomaan kauniita tavaroita. Minun työhuoneeni tursuaa tällä hetkellä erilaisia käärepapereita. Olen nimittäin päästänyt luomisvimman valloilleen paketoinnissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa inspiroitua jostain täysillä! Kauniisti käärityt lahjat ovat ihania. Mukavia askarteluhetkiä sinulle.

      Poista
  4. Olet pannutkin kunnolla tuulemaan! Otit varmaan tuolta ulkoa mallia :) Kiva aloittaa uuden luominen "puhtaalta pöydältä". Ihanaa, kun saat kaikki koneet pitää esillä valmiina asemissa. On niin paljon helpompi aloittaa inspiraation iskiessä.
    Mie paperiaskartelin eilisen päivän ja tänään jatkui kortin kasaaminen. Ja vähän aikaa meillä näyttääkin siltä - paperit ja tarvikkeet ihan levällään olohuoneessa ja keittiön pöydänpuollikkaalla. No, joku ilta sitten menee siivoillessa Ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo huoneeni kaipasikin jo perusteellista siivousta. Koirapolokin aivasteli jo pölyn määrästä.

      Poista
  5. Kyllähän tarvikkeiden pitää olla melko näkösällä että muistaa mitä kaikkea onkaan tullut hankittua. Vaikka siististä pidänkin niin jos kaikki tarvittavat on laatikoissa ja kaapeissa saattaa monta hyvää ja hyödyllistä jäädä käyttämättä muistamisen vuoksi, siis kun kaikkia tarvikkeita ei vaan voi muistaa tai siis en minä ainakaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on ja kyllä minullakin vielä osa siellä laatikoiden uumenissa piilossa. Välillä laatikkoja kaivaessa tulee ahaa-elämys että tällaisenkin omistan :)

      Poista
  6. Hihii, näyttää niin kovin kotoisalta tuo eka kuva ompeluhuoneesta! :D :D
    Mun pitäis varmaan hankkia jostain puskutraktori, että pääsisin peremmälle omaan kamiooni. Ihan hirvittaa, mikä urakka siinä onkaan pian edessä...
    Viivi <3
    Kivaa joulukuun alkua sinne suuntaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kuvassakaan ei ole se pahin pamaus :) Välillä maassa on niin täynnä kangastilkkuja ettei lattiaa näy.

      Poista
  7. Siisti työhuone on ihana muuta se pysyy siistinä vain niin vähän aikaa... Uudistunut huoneesi oikein kutsuu työskentelyyn. Mulla on sama vinkki pikasiivoukseen... ovi kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oven kiinnilaitto on helppo pikasiivous :)

      Poista
  8. "Tyhjä pöytä - tyhjä pää" eli kun pöydällä näkyy tekeminen, niin tietää, että myös luovuutta tapahtuu :-)

    VastaaPoista
  9. Ihana huone ja ei askartelija boksi voi aina siisti ollakaan! Ja toden totta tavarat pitää olla käden ulottuvilla, ei piilossa, muuten ne jää sinne ja ei niitä sitten edes muista!

    VastaaPoista
  10. Ihan samalta näyttää omassa aarrekammiossani, roskiskin samanlainen ja keskellä lattiaa. Täytyy vain muistaa illemmalla laittaa valot kun sieltä jotain hakee muuten kompastuu just siihen roskikseen.
    Tällä viikolla minullakin siivous-sessio tiedossa ja luultavasti löydän aarteita siinä samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskis on kyllä useammankin kerran täytenä kaatunut, kun seisoo tuossa keskellä lattiaa. Mukavia siivoushetkiä sinne!

      Poista
  11. Ylin kuva on kuin omasta kammiostani! Tosin minulla näkyy lattiaa tällä hetkellä paljon vähemmän. Sinulla on paljon kaikkia tarpeellisia laatikostoja ja tuo seinällä oleva lankarullateline on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkutilpehööreille on tullut hankittua monta laatikkoa ja laukkua.

      Poista
  12. Ihana huone. Mulla on suht samankokoisessa tilassa myös mun vaatesäilytys... Ne kun sais muualle :)

    VastaaPoista