sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kiireisen viikon päätös

Blogissa on tällä viikolla ollut melko hiljaista, johtuen kiireistä työrintamalla ja nyt pikavisiitistä viikonlopuksi maalle kesäkotiimme. Lauantaiaamuna starttasimme matkaan 05.50 ja kotiin palasimme tänään sunnuntaina klo 14.30.  Autossa tuli istuttua kahteen päivään kymmenen tuntia, huh! Matkanvarrella kohtasimme melkoisen parven joutsenia, matkalla etelään.





No, syy pikavisiittiin oli se, että kesäkotiimme on asennettu uudet ikkunat ja niiden jälkeisiä sotkuja lähdimme pikavauhdilla siivoamaan. Koko lauantai huhkittiin pölynimurin ja siivousrättien kanssa, mutta tänä aamuna ehdimme kävellä metsässä pitkän lenkin koiran kanssa ennen kotiin paluuta. Luonnossa samoilu on niin rentouttavaa!





Ihanat uudet ikkunat! Ruutujen pesua riittää, mutta saatiinpa ikkunat sopivimmiksi vanhan talon tunnelmaan. Vanhoissa ikkunoissa oli jo niin lahot puitteet, että tuskin olisivat montaa talvea enää kestäneet.


Reissun parhaita puolia oli se, että sain ainakin viettää parasta laatuaikaan mieheni kanssa autoillessa. Siinä sitä tuli parannettua maailmaa oikein urakalla :)  Ja kyllä lauantaina herkuteltiinkin rankan siivousurakan päätteeksi.





Kun pakattiin tavaroita kotiinlähdön kynnyksellä, hyppäsi Viivi kassiin. Koirapolo pelkäsi varmaan, että unohdetaan se maalle.
Tulevalla viikolla ehdin toivottavasti myös tekemään joitain käsitöitä. Mukavaa viikonalkua kaikille!

18 kommenttia:

  1. Kauniit ikkunat ja ihanat hirsiseinät :)
    Mukavaa iltaa ja uuden viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on ihana, harmi kun on vaan niin kaukana!

      Poista
  2. Hassu Viivi <3
    Palaan uudestaan ja uudestaan katsomaan tuota maisemakuvaa. Niin ihanan rauhoittava ja kaunis.
    Mukavaa viikkoa siulekin Ü Viikonpäästä jo marraskuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viivi on aina ollut kassiin piiloutuja :) Maisema rauhoittaa kummasti ja oltiinkin miehen kanssa päätetty, ettei sunnuntaina enää siivota. Sunnuntaiaamu pyhitettiin luonnonrauhalla.

      Poista
  3. Kylläpä onkin hirsiseinään sopivat ikkunat! Hauska idea tuo kynttilä mukissa. Mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha puolenlitran mitta on oiva kynttilänjalka :)

      Poista
  4. Kauniit ikkunat! Ja ihana tuo hirsitalo. Pidän niin kovasti tuommoisesta tasaisesta hirrestä, en niinkään pyöreästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha puupinta on kyllä kaunista. Onneksi talossa on tämä yksi seinä säilytetty paljaalla hirrellä.

      Poista
  5. Upeat ikkunat ja kiva, että ovat talvea vasten paikoillaan. Mä jo vähän kaipailin, tämän tästä kävin kurkkaamassa täällä blogissa. :D
    Kyllä tää syksy aika kiireistä välillä on, varsinkin nyt, kun valoisa aika alkaa olla kortilla. Mukavaa uuden viikoa alkua sinne myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyypä talo lämpimämpänä kun on uudet ikkunat. Mahdoton työmaa on vaan tuo siivous. Kiva jos joku on täällä kaipaillut :)

      Poista
  6. Voi kuinka ihana maisema. Niin kaunista! Hienot on kyllä uudet ikkunatkin. Kyllä nyt kelpaa.

    VastaaPoista
  7. Teillä on ollut touhukas viikonloppu mutta onpa lopputulos upea! Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  8. Upeita värejä luonnossa!!! Varmasti ihana kun saitte uudet ikkunat.
    Viivi on ihan ykkönen ja viisas kun pitää puolensa;)
    Mukavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Tuija, Merkkari, Krista ja Anne kommenteistanne!

    VastaaPoista
  10. Upeat ikkunat. Ihania ja tunnelmallisia ovat kuvasi.

    VastaaPoista