maanantai 24. elokuuta 2015

Koristusta keittiöön

Ensin on ihan pakko kiittää kaikista kivoista kommenteista, koskien keltaista pellavatunikaa. Tuntuu jo nyt, että siitä tulee suosikkivaatteeni tänä syksynä! Sitten uusiin juttuihin. Viikonloppuna tuli taas pyörähdettyä kirpparilla katsastamassa tarjontaa. Löytyihän sieltä sitten muutama tuunaukseen soveltuva juttu.



Peltisen leipävuoan maalasin samantien valkoiseksi ja siirsin siihen Art Mediumilla Vintage-tekstin.
Koristeltu vuoka pääsikin keittiöön ruoanvalmistuksessa tärkeiden pullojen aluseksi.



Aiemmin tätä virkaa hoiti toinen hieman kuluneempi ja isompi vuoka, joka nyt matkaa kesäkotiimme. Pienillä muutoksilla saa kummasti vaihtelua kotinurkkiin.

 
Nuorimmainen pakkasi tänään kimpsut autoon ja hurautti Itä-Suomeen opiskelemaan. Uuden edessä ollaankin täällä ja hiukan haikealla mielelläkin, kun lapsi asuu monen sadan kilometrin päässä, eikä piipahdakaan kotiin vaikka iltateelle. 
Mukavaa viikonalkua kaikille !

14 kommenttia:

  1. Todella söpö ja tarpeellinen laatikko keittiöön!
    Ymmärrän haikeuden. 10-vuoden kokemuksella voin lohduttaa, että tuossa ne kuitenkin kaikki rakkaat pyörivät edelleen ympärillä lapsenlapsia myöten;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se näin on ja ihana on huomata kuinka nuorten omat "siivet" kantavat itsenäiseen elämään.

      Poista
  2. Tuopa vasta kiva idea, kaunis siitä tuli ja käytännöllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin öljypullosta jää ikäviä rinkuloita pöytään. Nyt ne on piilossa laatikossa ja laatikko on helppo pesaista.

      Poista
  3. Vuoasta tuli superhieno! Sinulla noita ideoita riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, välillä ideoita on enemmän välillä vähemmän :)

      Poista
  4. Kiva säilytys astia, muistan tuon tunteen kun nuoriso sulkee oven ja muuttaa. Täällä kärvistellään lämmössä, kuinkahan saa nukuttua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu niin erilaiselta kun lapsi muuttaa toiselle paikkakunnalle. Ikkunat auki vaan illalla ja läpiveto. Onneksi yöt ovat aika viileitä niin raikasta ilmaa virtaa sisään.

      Poista
  5. Taas aivan ihana idea! Ainokaisemme lähti kymmenisen vuotta sitten, mutta on palannut väliaikaisesti useammankin kerran, kun on muuttanut ulkomailta takaisin,Suomeen. Haikeita tunnelmia on ollut siis useammankin kerran : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta. Aina ne jäähyväiset ovat niin haikeita! No, onneksi viestit kulkee. Sainkin jo kuvaviestin viihtyisäksi sisutetusta opiskelijakämpästä :)

      Poista
  6. Leipävuoka on hieno uudessa 'asussaan' :-)

    VastaaPoista