lauantai 18. heinäkuuta 2015

Sienimetsällä

Tänään päätettiin käydä katsastamassa vakiopaikat, joista aiemmin olemme kantarelleja löytäneet. Toiveikkaana otin mukaan astian myös mustikoita varten. Pieniä herkullisia kantarelleja löydettiin muutama litra mutta mustikat olivat hiukan raakoja kerättäväksi.




               Ihanaa metsässä samoilu kuitenkin oli eikä hyttysiäkään ollut riesaksi asti.



Keskiviikkona söin ravintolassa herkullista kaalilisäkettä pihvin seurana ja tänään päätin kokeilla, josko sellaisen tekeminen onnistuisi myös itseltä. Maku onnistui yllättäen melko lähelle  ravintolan annosta. Oman lisäkkeeni tein näin: kuullota ohueksi hiennoettuja valkokaalisuikaleita miedolla lämmöllä paistinpannulla. Lisää loppuvaiheessa kuullotusta HP-kastiketta loraus, loraus siirappia ja karkeaa suolaa. Kääntele vielä pannulla että maut sekoittuvat. Meillä maistui kaikille pihvin ja uusien perunoiden kanssa. Annoksessa tosin kaalia ei paljon näy pihvien alta :)



Huomenna olisi tarkoitus tehdä retki Metsäkylän navettaan. Olen siellä kerran aikaisemminkin käynyt. Onkin pidettävä pää kylmänä kaikkien ihanuuksien edessä. Leppoisaa illanjatkoa kaikille!

18 kommenttia:

  1. Kantarellikastike on niin hyvää! Pitäisi kyllä mennä sienestämään, vaikka olen tosi huono löytämään kantarelleja :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienessä käynti on aina hiukan arpapeliä. Välillä löytyy mahtava määrä toisella kertaa ei mitään. Nautin kuitenkin metsässä kävelystä ettei niin harmita vaikka vetäisi vesiperän :)

      Poista
  2. Kanttarellit voi miten hurahti vesi kielelle!
    Upea annos pitää kokeilla tuota kaalilisäkettä joku kerta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeää on hauduttaa kaalisilppua ihan miedolla lämmöllä. Maustaahan voi kukin omaan tyyliinsä.

      Poista
  3. Minäkin olen löytänyt kantarelleja yhteen keittoon - on ne niin herkkua<3
    Kyselisin vielä sinulta, millä maalilla maalasit talvella tuunaamasi ihanan hedelmälaatikon? Haaveilen tekeväni samanlaisen, mutta pohdin mikä maali olisi hyvä laatikkoon, jos siinä säilytetään elintarvikkeita. No hedelmissä on kylläkin kuoret päällä, mutta mietityttää joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin muistaakseni Helmi kalustemaalia, jota oli jäänyt yli tuolien maalauksesta.

      Poista
  4. Joko kanttarelleja löytyy, pitääkin piipahtaa vakiopaikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras sienestysaika on vasta alkamassa ja meidän kesäkodilla kantarellinalut olivat vasta niin pieniä, ettei niitä hennonut kerätä. Täällä etelässä onkin jo sienet ehtineet kasvaa vähän isommiksi.

      Poista
  5. ♥Ihana koppa saaliineen! mekin löysimme eilen muutamia kanttarelleja. Iloista retkeä tälle päivälle, minulla on yhä vaan tuo niin kivalta tuntuva paikka kokematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan että löytyisi se mitä lähdetään etsimään.

      Poista
  6. Tuota kaalilisäkettä pitää kokeilla :-) Meidän kanttarellit löytyvät torin myyntipöydiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti helpoin tapa sienestää :)

      Poista
  7. Namskis kaikille herkuille Ü
    Viikon päästä toivottavasti saan kerättyä pakastimeen mustikoita - edes muutaman litran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoita näyttäisi tulevan paljon. Nyt tarvitaan vaan sitä aurinkoa ja lämpöä että marjat kypsyvät.

      Poista
  8. Ihanaa satoa olet kerännyt. Rakastan kanttarelleja.

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköisiä kanttarelleja ja hyvä ohje kaalille, pitänee kokeilla!

    VastaaPoista