sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kirppislöytöjä ja sisustamista

Viikonloppu on mennyt todella joutuisasti. Päätimme toteuttaa pitkään muhineen  suunnitelman ja remontoida lasitetun parvekkeemme todelliseksi kesähuoneeksi. Lauantaina kiiruhdettiin rautakauppaan paneeleiden ostoon ja siitä se homma sitten lähti.  Parvekkeesta tuli ihana raikkaan uudistuksen jälkeen. Ennen kuvia en muistanut ottaa, mutta seinät olivat keltatiiliset lattiaan asti ja lattialla keltaista klinkkerilaattaa. Nyt lasitetulla parvekkeella puolipaneeli ja harmaa terassimatto. Uudet tuolitkin piti hankkia ja pöytä, jonka saamme ensi viikolla. Tässä muutama räpsy huoneesta.






Tänään ennätin myös Cafe Latte Spiritin kartanopäiville ja blogikirppikselle. Kaunis aurinkoinen sää kruunasi tämän mukavan tapahtuman, jota ei voi ohittaa. Tuttujakin tapasin ja mielestäni tein myös hyviä löytöjä. Tässä tunnelmia paikanpäältä ja ostokseni tänään.


 



 


Kasvit pääsivätkin jo parvekkeelle ja takapihalle koristukseksi. Toivotaan että saan ne myös pysymään hengissä.




Ihanaa kun kesäiset kelit ovat vihdoinkin täällä. Minua ei tosin haittaa ollenkaan, etteivät aiemmin luvatut helteet tulekaan. Kivampi olla töissä, kun ei ole liian kuuma. Mukavaa viikonalkua kaikille!

22 kommenttia:

  1. Hyvä muutos parvekkeelle! Kuulinkin jo Jonulta, että joutui yllätyksekseen remonttiavuks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, apukädet tuli remppahommissa kyllä tarpeeseen :)

      Poista
  2. Parvekkeesta tuli tosi kaunis ja viihtyisä! Ihanat tuolit ja kirpparilöydötkin sopivat täydellisesti somisteeksi. Oli tosi kiva nähdä Café Latten kirpparilla :) Mukavaa kesäkuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hankala on tuollaista pitkulaista parveketta kuvata ja vielä seinille kaipaisin jotain koristusta. No, eiköhän niihin jotain keksi. Kiva oli nähdä ja tehdä pöydästäsi löytöjä :)

      Poista
  3. tepäs nyt näppäriä ootte olleet, ihana kesähuone ja kirppistavarat aivan omaa luokkaansa. Mukavaa viikonalkua sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin täytyy toimia kun inspis iskee :)

      Poista
  4. Ihana kesähuone ja onpa hienot nuo Hartwallin laatikot. Cafe Latte jäi taas väliin, mutta kiva nähdä kuvin tuota tunnelmaa. Voisin muuttaa kesäksi tuollaisiin maisemiin, aitan viileyteen koisimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hartwallin laatikot ovat myös kirpparilöytöjä viimevuodelta. Kartanon pihapiiri on kyllä loistava tällaisille tilaisuuksille. Itse olen käynyt jo useamman kerran ja aina olen tehnyt hyviä ostoksia!

      Poista
  5. Tuossa onkin hyvä idea! Meillä on ruma seinä ja vielä rumempi lattia, noinhan sen saisi uudistettua! Kaunista tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ideaa kypsyteltiin useampi vuosi ja nyt kun se toteutettiin ihmeteltiin kumpikin miksei tehty jo aikaisemmin :)

      Poista
  6. Kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa ja kivoja kasveja. Viihtyisää!

    VastaaPoista
  7. Parveke on aivan ihanan raikas ja viihtyisä. Tuolit ovat upeat ja kaikinpuolin sopivat. Kaikkea kivaa on taas ollut tarjolla ja mukaasi pääsyt. Meillä sää on ollut kyllä viileää, meri on niin kylmä ja tuulinen. Raparperipiirakan ohje on testattu ja hyvää tuli! Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla reseptillä tein minäkin taas eilen piirakan, niin helppo ja maistuva. Toivotaan että kylmät tuulet loppuisivat, vaikken hellettä toivokkaan :)

      Poista
  8. Raikastui kovin kesähuoneenne - kyllä kannatti! Kivat löydöt ja ihana, että sää suosi kirppispäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea kuvattava tuo pitkulainen huone on. Ei pääse näissä räpsyissä oikein oikeuksiinsa.

      Poista
  9. Kiva kesähuone! Kyllä valkea paneeli tekee ihmeitä - ja noi puulootat on ihania :)
    Sä kyllä teet hyviä löytöjä! Kivaa viikon alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytöihin olen tyytyväinen, tosin kohta täytyy alkaa luopua jostain kun tavaraa on kaikki nurkat täynnä :)

      Poista
  10. Viihtyisän näköiseksi remontoitte parvekkeenne ja hienot somisteet :)

    VastaaPoista
  11. Viihtyisä paikka kaffittelulle! Nuo turkoosit tyynyt paistoivat kuin kesäaurinko silmiini:)

    VastaaPoista
  12. Mainio idea nuo paneelit!

    VastaaPoista