maanantai 20. huhtikuuta 2015

Retkikorin tuunaus

Talvella olin napannut kirppikseltä mukaani vanhan korin, jo silloin mielessä siinteli ajatus kesäisestä eväskorista. No, projekti hautautui/ unohtui kaikkien  muiden niin tärkeiden juttujen alle (uskoo ken haluaa). Viikonloppuna työhuonetta siivotessani kori kuitenkin pilkisti kangaspinon alta ja päätin ryhtyä toimeen.


Onneksi kotoa löytyi valkoista jämämaalia, että pääsin heti toimeen. Parin maalikerroksen jälkeen kori hohti valkoisuuttaan. Olihan kori ihan kaunis jo näinkin, mutta päätin kuitenkin vuorittaa sen sisältä. Pohjan ompelin paksusta farkkukankaasta ja sivuille raikasta raitakangasta.



Kori on juuri sopivan kokoinen pienelle eväsretkelle. Oi, kunpa kesä saapuisi pian, että pääsisin koriani käyttämään. Toivotaan että kori pääsee käyttöön jo Vappuna!




Tällaisissa tunnelmissa täällä tänään, lienee aurinkoinen kevätpäivä saanut meikäläisen pään ihan sekaisin :)  Mukavaa viikonjatkoa!

21 kommenttia:

  1. No ihan kuin uusi kori jälleen!raikastui kovin.nyt tosiaan toivotaan aurinkokelejä että kevät etenee ja kori pääsee käyttöön:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mielessä siintelee jo kuumat hiekkarannat ja herkkueväät :)

      Poista
  2. No tulipas kiva retkikoppa! Heti lähtisin retkelle, eväätkin jo valmiina :D
    Toivottavasti Vappuna säät suosii retkeilyä ja ulkona syömistä... Ihana päivä täälläkin ollut, lisää tämmöisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän sitä heti rekvisiittaa koriin keksiä vain skumppapullo puuttuu :) Ehkä sitten Vappuna!

      Poista
  3. Korista kehkeytyi kaunis. Mikäpä sen mukavampaa kuin kesäinen piknik.

    VastaaPoista
  4. Eväskorista tuli tosi raikas ja pirteä! Nyt vain kesäkelejä odottelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä yksi malttamaton. Jokohan sitä tänään tarkenisi lähteä töihin kevättakissa? :)

      Poista
  5. Onpa kiva tuunaus - innolla odottelen piknik-kelejen alkavan<3 Oioioi, millaiset herkut teillä viikonloppuna onkaan ollut! Tykkään myös tosi paljon uudesta raitamekostasi vielä aikaisemmassa postauksessasi♥

    VastaaPoista
  6. Tuli ihanan raikas kori. Vappuna mennään aina piknikille. Sateella vaikka partsille tai olkkarin lattialle, jos on pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä asenne! Piknikin voi pitää vaikka kotosalla, ilmoille kun ei voi mitään turha niitä on surkutella :)

      Poista
  7. Täydellinen eväskori, varsinkin merisiin maisemiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merimaisema on niin rakas minulle, se varmasti näkyy näissä tuunauksissakin!

      Poista
  8. Ihana retkikori, ja kyllä se kesä tulee.

    VastaaPoista
  9. Kaunis kori! Kyllä tuunaus kannatti...

    VastaaPoista
  10. Ai ai, kun olisi niin minun näköinen kori. Koreja olisi kaksikin, täytyisi vain istua ompelukoneen ääreen. Kivakun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nyt vain hommiin. Tämä tuunaus ei kauan kestänyt ja kun vuorikankaaseen kyllästyy voi ommella uuden!

      Poista