tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pussi koiran kamppeille

Meillä on pidempään roikkunut erinäinen lajitelma koiran kamppeita tuulikaapin naulakossa. Heti kun ulko-oven avaa on remmit ja tassupyyhkeet "hypänneet" silmille. Eilen päätin tehdä asialle jotain. Syntyi säilytinpussi tilkuista ja farkkukankaasta, mistäpä muusta?


Ompelin pussin kylkeen myös vanhan farkun takataskun. Siihen sopii mainiosti kakkapussirulla. Remmi on helppo ottaa ja sujauttaa lenkin jälkeen takaisin pussukkaan.



Pienillä asioilla on merkitystä! Miten tämänkin epäkohdan korjaamiseen meni näin pitkä aika?



                   Niin ja nyt on jo tiistai, vaikka tuntuukin ihan maanatailta. Iloa päivääsi!

16 kommenttia:

  1. Toi on upea ja hyvä keksintö, meillä on koiran tavaroille oma lokero kenkäkaapissa, mutta ei ne tavarat siellä pysy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tavaroita vähän siellä sun täällä. Nyt ainakin osa tallessa.

      Poista
  2. Kiva idea ja niin nätti toteutus. Kuvakin on kuin meidän tuulikaapista, meillä ei vaan ole koiraa. Tyttären perheen koiria saan paijata ja aina joskus ulkoiluttaakin. Tutut virkkuutkin kyljessä. Olen tehnyt kyseisellä mallilla pienen pöytäliinan joskus -70 luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tunnistit pitsiliinamallin. Omani ostin kirpparilta, oli jo osittain virttynyt, joten siitä leikkelin osia tähän koristeeksi.

      Poista
  3. Kaunis ja käytännöllinen pussukka :)
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  4. Viivi on saanut pussukkaansa myös pitsikoristeet - ihana Ü Pitää vihjata tyttärelle tästä(kin) ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän pitsit tekevät tästä niin tyttömäisen :)

      Poista
  5. Hieno ratkaisu koiran kamppeille tyttömäisine pitseineen. Meillä on Ukolla oma säilytyslaatikko eteisen kaapissa, sieltä löytyy harjat, kammat, tossut jne. Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villakoiralla tuota kampetta riittää ja tähän pussiin mahtuukin vain ulkoilutarvikkeet. Kiitos samoin!

      Poista
  6. Kiva pussukka ja varmasti on käyttöä! Tykkään erityisesti tuosta taskusta ja pitseistä!

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on kiva pussukka, sopisi ottaa vaikka omaankin käyttöön :)

    VastaaPoista
  8. Onpa kätevä ja niin nätti!

    VastaaPoista
  9. Tulipas siitä sievä pussukka. Meillä ainakin koiran tavaroita piti aina metsästää, kun niille ei ollut omaa paikkaa. Olet kyllä taitava ompelija.

    VastaaPoista
  10. ♥oi miten hieno! Juu, minäkin toivottelin maanantaita ...hi-hii..päivät sekaisin :)

    VastaaPoista