tiistai 6. tammikuuta 2015

Harsomaisen kevyt pellavapusero

Välipäivinä ostamani pellavakangas muuntui  raglahihaiseksi puseroksi. Pesin kankaan ennen ompelua, koska luulin sen kutistuvan todella paljon. Iloinen yllätys oli, kun kangas ei pesun jälkeen kutistunutkaan kuin hieman. Tämä pellava on niin harsomaisen ohutta, ettei tästä muuta oikein voinut tehdä kuin puseron.



Tällä samalla kaavalla olen aiemminkin tehnyt näitä yksinkertaisia puseroita ja hyväksi havaittua kaavaa onkin ilo käyttää.



Tänään ajattelin viettää kotosalla pyjamapäivää kun pakkanen huitelee liki -20 asteessa. Koiravanhuskin käpertyy mieluummin vilttien sekaan kuin lähtee ulos.  Sen kummempia asukuvia ei nyt tästä syystä heru. Simppeli pusero sai koristeekseen pellavakukan. Alle sopii hyvin pitsitoppi ja lisää sinistä väriä farkuista. Usein pidän näitä  pellavapuseroita myös liivihameiden kanssa.



Seuraavaa projektia aloitankin sitten näistä kankaista. Mitä niistä tulee? No, sen näette sitten myöhemmin.




Leppoista pakkaspäivää kaikille ja mukavaa Loppiaista!

11 kommenttia:

  1. Ihana paita! Pellava on sellainen materiaali, josta olen oppinut tykkäämään vasta viime aikoina. Ostin eurokankaasta syksyllä palan, tosin vielä ompelematta ja kirpparilta ostin pellavahousut alta euron, voitko kuvitella : D Inspiraatiota odottelen, toivottavasti on kohta tulossa : P

    Ihanaa alkanutta vuotta ja loppiaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma rakkauteni pellavaa kohtaan on kestänyt jo vuosia. Mukavampaa materiaalia vaatteisiin saa hakea. Nykyisin saa jo niin ihanan pehmeäksi käsiteltyjä pellavakankaita että niistä syntyy myös mukavaa päällepantavaa. Pellavavaatteet ovat ajattomia ja pitkäikäisiä.

      Poista
  2. Hieno pusero! Kiva nähdä mitä turkoosista kankaasta tulee, sisustustyyny ... ?
    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynyprojektiin olen tosiaankin virittäytymässä. Jotenkin turkoosin eri vivahteet tuntuvat nyt niin ihanilta sisutuksessa.

      Poista
  3. Hieno pusero! Liityin blogisi lukijaksi. Ole seurannut blogiasi jo jonkun aikaa, Sinulla on kivoja ompelu- yms juttuja, tykkään. Mieleeni on jäänyt mm.farkkutilkkutyynyt, taidan tehdä samntyyppiset, nytkun joulusta päästään, kiitos vaan ideoista! Terveisin Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa joukkoon. Kiva jos olet saanut täältä inspiraatioita omiin käsitöihisi.

      Poista