maanantai 12. tammikuuta 2015

Banaaniletut

 Sunnuntai-aterialle kaivattiin jotain pientä jälkiruokaa ja nyt kun ollaan kevyemmällä ruokavaliolla päätin kokeilla ensimmäistä kertaa banaanilettujen tekoa. Tytär näitä on tehnyt useinkin ja kehunut. Ohje on mahdottoman helppo;
2 isoa banaania
4 kananmunaa
1/2 tl leivinjauhetta
2 tl Stevia makeutusjauhetta ( voi toki käyttää myös sokeria jos haluaa)



Kaikki aineet soseutetaan sauvasekoittimella ja letut paistetaan miedolla lämmöllä. Parhaiten varmasti onnistuvat pikkulettupannulla, mutta sellaista kun en omista paistoin tavallisella paistinpannulla pieniä lettusia. Teflonpannulle en lisännyt kuin pienen tipan nestemäistä margariinia paistovaiheessa.



Lämpimien lettujen kanssa tarjosin hiukan 3 Kaverin jäätelöuutuutta; Korvapuusti, sekä marjoja.
Mielestäni korvapuustijäätelön reilun kanelinen maku sopi erittäin hyvin banaanilettujen kanssa.


                                           Mukavaa maanantaita teille kaikille!


9 kommenttia:

  1. Tein joulukuussa kokeilukerran noita banaanilettuja, mutta mieluummin valitsen perusletun. Samoin mukavaa päivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusletut ovat kyllä hyviä mutta melko rasvaisia.

      Poista
  2. Herkullisen näköisiä lettuja. Ja vaikuttaa helpolta ohjeeltakin, joten pitääpä kokeilla joskus.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä näyttääkin herkullisilta, pitää kokeilla viikonloppuna. Tarttee ehdottomasti jäätölön kaveriksi!

    VastaaPoista
  4. Meilläkin tehtiin joulukuun alkupuolella banaanilettuja, alkuun ei se paistaminen meinannut onnistua millään, ennenkuin osattiin säätää mieto lämpö pannuun ja ehdottomasti lettupannu...minäkin ihan varta vasten ostin seuraavalla kauppareissulla :)))
    Ja mikä parasta, nämähän on terveellisiä (toki lisukkeista riippuen :) )
    niin ja omenahillo oli myös tosi hyvää näiden lettujen kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo että nämä pitää todellakin paistaa miedolla lämmöllä. Pikkulettupannua on kai pakko lähteä ostamaan :)

      Poista