sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Leppoisaa pääsiäisen viettoa


Tätä pääsiäistä olemme viettäneet miehen kanssa kotosalla miltei kaksin. Tytär poikkesi pitkänäperjantaina syömässä, mutta muuten täällä on vietetty kahden aikuisen lepolomaa.

kangaspussit 022

Pääsiäinen 032

Ihanaa kiireetöntä yhdessäoloa, lenkkeilyä loistavassa säässä, leffoja, saunomista ja herkuttelua.

Pääsiäinen 002

Pääsiäinen 036

Eilen pyörähdin myös Pian uudessa kaupassa Espoossa. Pieni puoti täynnä pellavaisia ihanuuksia. Mukaani lähti muutama ihanuus.

Pääsiäinen 039

Leppoisaa oleilua jatkuu vielä muutaman päivän. Tämän miniloman jälkeen jaksaa taas pakertaa töissä. Viivi voi olla kyllä ihmeissään kun koti tyhjenee taas arjen tullen päiviksi. Onhan tämä yhdessäolo ja pitkät lenkit olleet luksusta koirallekin.

Pääsiäinen 041

Pääsiäinen 042

Mukavaa kun poikkesit!
Kaikille rentouttavia pääsiäispyhiä.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

P*skarteluhaaste # 181- Kerroksia

Haasteessa halutaan tälläkertaa tuotoksiin kerroksia. Osallistunkin haasteeseen tällä 1-vuotiaalle menevällä synttärikortilla.

1-kortti 001

Kortissa hempeänvärisiä askartelukartonkeja päällekkäin ja lisäksi valmis korttikuva. Pahvinumeron olen embossannut kimaltelevalla kohojauheella. Valmiit kangaskukat ovat Tiimarin alesta aikoinaan ostettuja.

1-kortti 004

Leppoisaa lankalauantaita kaikille!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Farkkukassi

Pitkäperjantaiaamu valkeni meillä varsin harmaana ja sumuisena, joten aamiaisen jälkeen suuntasin kohti ompeluhuonetta kangaslaatikoita penkomaan. Usein se ompeluinspis ja luovuus herää sieltä kaaoksen keskeltä. Parin tunnin työskentelyn tuloksena syntyi tällainen farkkukassi. Tumman farkkukankaan koristeeksi ompelin kassiin puolikkaan pitsiliinan ja lakanan välipitsiä sekä tähtinauhaa. Kassin sisävuorina romanttista ruusukangasta.

Farkkukassi 002

Nyt aurinkokin jo paistaa joten taidankin lähteä sitten seuraavaksi koiran ja mieheni kanssa lenkkeilemään.

Farkkukassi 010

Mukavaa päivää kaikille täällä piipahtaville!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tagi

Pääsiäiseksi en ole askarrellut yhtään varsinaista pääsiäiskorttia. Muutamia tageja kuitenkin viikonloppuna näpersin.
Tässä yksi valmistuneista. Suloinen vintagekorttikuva ja kukat koristavat tätä tagia.

Tipu1 019

Eilinen päivä oli meillä täällä etelässä jo varsin lämmin ja lumi alkoi sulaa vauhdilla, ihanaa!
Aurinkoista tiistaita kaikille!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tipusia

Päätinpä tekaista uuden leipäkorin pääsiäiseksi. Materiaalit tähän löytyivät palakankaistani, ulkopuoli pellavaa ja sisus pilkullista puuvillakangasta. Pohjan pyöreänä kaavana käytin Teeman ruokalautasta.

Tipu1 013

Tilkkulaatikkoa penkoessani sain sitten idean pääsiäistipusenkin ompeluun. Tipu saa majailla nyt pääsiäisen yli leipäkorissa, kun kerran sinne hyvin mahtuu.

Tipu1 011

Toisen tipusen teinkin sitten hieman vaaleammissa väreissä.

Tipu1 004

Tipu1 008

Vain yksi arpajaisvoitto on löytänyt omistajansa, joten voittajat ilmoittautukaa kiiruusti sähköpostiini niin ennätätte saada voittonne vielä ennen pääsiäistä.
Mukavaa viikonalkua teille kaikille!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Arvonta on suoritettu

Heti aamutuimaan täällä on arvottu eilen päättyneen arvontani palkinto. Lisäksi päätin arpoa kolme pientä lisävoittoa ihan vaan sunnuntain kunniaksi! Virallisena valvojana toimi tietenkin Viivi. Arpalippujen määrä tarkistettiin tietysti ennen arvontaa.

Arvonta 011

Arvonta 013

Onnettaren virkaa sai hoitaa mieheni. Ruudullinen pussukka lisukkeineen menee nimimerkille: Kala

Arvonta 014

Lisäpalkintoina arvottiin kolme pientä pussukkaa.

Arvonta 008

Ensimmäisen saa omakseen Lissu,

Arvonta 015

toinen menee Rouva Kivitikalle

Arvonta 016

ja kolmas nimimerkille: MieVaan

Arvonta 019

Rutkasti onnea kaikille! Voittajat ilmoittakaa yhteystietonne sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseeni, niin saan laitettua palkinnot matkaan.
Mukavaa palmusunnuntaita kaikille!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kodin sisustamista viherkasveilla

Pienimuotoiset sisustushommat kotona jatkuivat tänäänkin. Olkkarissa jo pitkään tyhjänä roikkunut linnunhäkki sai asukikseen rönsyilevän viherkasvin.

Kukka 004

Toivoa sopii että kasvi lähtee kasvuun ja kukoistukseen, niin että pian rönsyt roikkuvat jo häkin ulkopuolellakin. Taidan kuitenkin olla sen verran surkea viherpeukalo, että kasvin hengissäpitäminenkin on jo saavutus.

Kukka 003

Leppoisaa lauantaita kaikille!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kohti Pääsiäistä


Viimeistä lomapäivää vietetty niinkin yllättävissä merkeissä, kuin siivotessa. Ihana auringonpaiste kun paljasta armottomasti kodin likaisuuden ja valtavan pölymäärän. Siivouksen jälkeen kurvasinkin kukkakauppaan keltaisia kukkia hakemaan.

Pe ku 005

Ruokapöydälle kimppu keltaisia tulppaaneita.

Pe ku 007

Lisäksi ostin Narsisseja sekä leikkokukiksi että ulkoistutuksiin.

Pe ku 011

Näitä etu ja takapihalle tulevia istutuksia kyllä joutuu nostamaan yöksi sisälle.

Pe ku 012

Pe ku 016

Takapihalla vielä valtavasti lunta. Viiviä lumi kantaa hyvin ja korkeimmalla "kukkulalla" onkin hyvä seurata maailman menoa.

Pe ku 003

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Lomakuulumisia

Pieni lomareissu Vaasaan takana. Vanhassa kotikaupungissa on aina kiva käväistä. Ohjelmaan kuului mm. kirpputoreilla kiertelyä. Muutamia pieniä ostoksiakin tuli tehtyä, kuten nämä ihanat vanhat verkkokohot ja Arabian valkoinen kulho.

Vaasa 008

Pitempiä kävelyretkiä jäällä en harmikseni pystynyt tekemään sillä kylmä viima haittasi ulkoilua melkoisesti.

Vaasa2 011

Vaasa2 012

Vanhempieni kaapien kätköistä esiin nostettiin muutamia kauniita kukkoja nyt Pääsiäiseksi pöytää koristamaan. Tuo vaaleansininen Arabian tuotantoa.

Vaasa 001

Mukavaa torstai-iltaa kaikille ja muistakaahan arvonta johon ehtii vielä osallistua!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Arvonta


Tänään alkaa minulla talviloma. Lomatunnelmissa järjestän blogissani ihka ensimmäisen arvonnan. Osallistua voit tästä päivästä aina lauantaihin 23.3 klo: 23.59 saakka. Arvonnan suoritan sitten sunnuntaina 24.3 ja palkinto ehtii toivottavasti voittajalle ennen pääsiäistä.
Palkintona hiukan itsetehtyä ja ostettua. Ruudullinen pieni kangaspussi, Havin isot ruutuservetit, metallinen pieni koristekyltti sekä kaksi pientä suklaalevyä.




Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

Yksi arpa kommentoimalla ( anonyymit jättäkää jokin tunnistetieto kommenttiin)
Kaksi arpaa kommentista ja siitä, että olet kirjautunut lukijaksi
Kolmas arpa tulee näiden lisäksi linkityksestä omaan blogiin ( yllä olevaa kuvaa saa käyttää linkitykseen)
Ilmoita kommentissasi myös se monellako arvalla olet mukana!

Mukavaa viikkoa ja arpaonnea kaikille!



sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Keltaista

Ihanaa aurinkoista sunnuntaita kaikille! Tuon kauniin ilman innoittamana ompelin jotain keltaista. Kirpparilta taannoin löytämäni retroverho pääsi uusiokäsittelyyn.

kangaspussit 024

Kovikehuovan ansiosta pussukasta tuli varsin napakka. Tässä voisi säilyttää vaikka hiusharjat ja lakkapullot. Henkarisuojukseen lisäsin hieman pitsiä reunaa koristamaan sekä kangasnauhaa jonka sain ompelulehden kylkijäisenä. Nämä ompelukset tuovat itselleni mieleen kyllä kesämökin tai rantasaunan. Kesäisiä mökkireissuja joutuu kuitenkin vielä tovin odottelemaan.

kangaspussit 030

kangaspussit 018

Nautitaan kuitenkin täysillä tästä kauniista päivästä!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Hennon vaaleanpunaista


Viikonloppua aloitellaan kipakassa pakkasessa. Eipä tuo kuitenkaan haittaa, sillä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja saa mielen iloiseksi. Viikko vierähti taas turhankin nopeasti, vain muutamia pieniä käsityöjuttuja olen ennättänyt tehdä. Alkuviikosta valmistui pieni kukkaro vanhasta farkunlahkeesta. Somisteeksi käytin kirpparilta ostamasta pienestä pitsiliinasta osan sekä tähtinauhaa.

Sukat 009

Vuoreksi riitti vielä vaaleanpunaista ruutulakanaa tähänkin projektiin.

Sukat 004

Raitasukkanikin ovat kovaa vauhtia valmistumassa. Kantapäänteko palautui mieleen lopulta aika helposti, vaikka sitä alkuun epäilinkin. Toinen sukka jo valmis ja sukat valmistuvat varmasti tämän viikonlopun aikana. Pääsevätkin heti käytöön, jos ilmat jatkuvat näin kylminä.

Sukat 011

Samoja hennon vaaleanpunaisia värejä löytyy tällähetkellä maljakostakin. Edullisia tulppaaneja tuntuu olevan nyt tarjolla joka kaupassa.

Sukat 003

Lopuksi haluan kiittää kaikkia teitä, jotka kommentoitte edelliseen postaukseen ja mukavaa lauantaita kaikille!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Olohuoneen uusi ilme

Olohuoneen uudet huonekalut saapuivat vihdoin eilen. Vaikka avaraan kalusteettomaan tilaan ehtikin jo tottua niin onhan se kiva saada kalusteet suunnitelluille paikoille ja olohuone taas asutun näköiseksi. Sopivat kalusteet löytyivät lopulta Juvilta, mistä olemme aikaisemminkin hankkineet huonekaluja. Puuvalmiiden kalusteiden käsittely kesti tällä kertaa vain kaksi viikkoa. Valitsimme kalusteisiin valkovahauksen antiikkikulutuksilla.

Olkkari 011

Ostettiin senkki ja sille kaveriksi lasiovellinen tv-taso.

Olkkari 012

Olkkari 006

Sohvapöydässä on kaksi laatikkoa esim. kaukosäätimille. Enään ne eivät toivottavasti vaella pitkin pöytiä.

Olkkari 018

Huone muuttuikin paljon valoisammaksi uusien valkoisten huonekalujen myötä. Olen muutokseen todella tyytyväinen.
Illanjatkoja kaikille!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Sitruunamuffinssit

Yhteishyvässä oli ihana sitruunamuffinssien ohje. Kesti kuitenkin hetkisen ennenkuin pääsin reseptiä kokeilemaan, sillä sitruunarahka oli lähikaupoistamme jakuvasti loppu. Moni muukin oli siis päättänyt kokeilla lehdessä julkaistua reseptiä. Viikonloppuna vihdoinkin löysin rahkaa ja sunnuntaina päätin leipoa muffinsseja. Nämä olivat kyllä todella herkullisia ja rahkan ansiosta myöskin meheviä. Kannattaa kokeilla.

Muffarit 001

Ohje on seuraavanlainen:
2 munaa
2 dl sokeria
100 g sulatettua margariinia
1 prk sitruunarahkaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 sitruunan raastettu kuori

Päälle valmista sokerikuorrutetta

Vaahdota munat ja sokeri, sekoita rasva rahkaan ja lisäämunavaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon kevyesti sekoittaen. Mausta sitruunankuoriraasteella. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 min.

Muffarit 004


Muffinssit katosivat nopeasti päiväkahviaikaan parempiin suihin. Kaunis lautanen on muuten viikonlopun kirppislöytö, näitä olisi kiva löytää lisää.

Mukavaa viikonalkua kaikille!


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

P*skarteluhaaste # 178


P*skarteluhaasteessa tälläviikolla Raitaa tai Ruutua. Tässä oma tuotokseni kisaan.

muffarit 011

Syntymäpäiväkortti 6-vuotiaalle pikku-neidille. Paperit My Mind`s Eye; Vanity Fair, Korttikuvan sain tuliaisina ystävältä Leimailutaivaan messuilta. Lisäksi paperikukkia ja leipurinnyöriä. Aika hempeän keväinen väritys tuli tähän korttiin.

muffarit 012

muffarit 008

Aurinkoista pakkaspäivää kaikille!