maanantai 11. marraskuuta 2013

Maistuvainen kääretorttu


Meillä isänpäivää vietettiin pienellä porukalla, joten kakun leipomisesta luovuin. Jotain makeaa oli kuitenkin kahvipöytään taiottava ja netistä löytyikin helppo kääretortturesepti. Minulta kääretorttupohja yleensä epäonnistuu, mutta tällä reseptillä sain kohtalaisen maukkaan lopputuloksen.

DSC_3251

Pohja;
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

väliin Reinbow Trooppista hilloa sekä 2dl tetra kermavaahtoa johon sekoitettu vanilijarahkaa yksi purkki.

DSC_3248

Myös päälle laitoin pursotteet kermarahkaseosta, mandariinilohkoja sekä raastettua valkosuklaata.
Aluksi vatkataan munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahtoon lisätään siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Pohjaa paistetaan 200 asteessa reilut kymmenen minuuttia. Kypsä pohja kumotaan sokeroidulle leivinpaperille. Kun pohja on hetken jäähtynyt sille levitetään täytteet ja kääritään tiukalle rullalle. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

DSC_3239 – kopio

Kääretortusta saa erimakuista makurahkaa, sekä hilloa vaihtamalla.
Iloa pimenevään syysiltaan!

8 kommenttia:

  1. Nam!
    Meillä lapset leipoivat muffinsseja, maistuvia nekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muffarit ovat herkkua ja niitä tulee melko usein tehtyä myös täällä meillä.

      Poista
  2. Mites tuo kääretortun tekeminen onkaan minulta jäänyt ihan unholaan, ehkä siksi, että rullaaminen ei aina ihan ole mennyt nappiin:D Olipa herkullisen näköinen muistutus, että sellaisen voisi taas joskus yrittää valmistaa:) Kiitos muistutuksesta ja mukavia tunnelmia viikkoosi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika ollut täällä että pohja aina rullausvaiheessa repeytyy. Nyt kuitenkin onnistui hyvin ja siitä innostuneena aijon käyttää tätä reseptiä myös uudestaan. Kääretortun teko on muuten niin paljon helpompaa kuin kakkujen.

      Poista
  3. ♥aaah,näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Onneksi kerkisit ottaa kuvat ennenkuin ihana herkku hupeni! Kauniskin kuin unelma! Raikas ja iloisen värinenkin, kaikki kohdallaan!
      Nauratti niin kuin luin ensin, että sekä 2metriä kermavaahtoa:)
      Eihän se mitään haittaa vaikka repeilisikin sillä kun laittaa kauniit päälliset niin avot!

      Poista