lauantai 4. toukokuuta 2013

Makkarin uusi ilme

Piipahdin tänään heti aamusta Cafe Latte Spritin kartanopäivillä Espoossa. Pääsin vihdoin hypistelemään Päivin ihania monday TO sunday HOME tuotteita.
Mukaan lähtikin ihanat rimpsutyynyliinat ja valkoinen tuplapussilakana. Kiitokset myös Aino-Kaisalle asiantuntevasta tuote-esittelystä. Muutama muukin pieni ostos tuli tehtyä, kuten tämä ihana pitsihuivi ja siniraidalliset servetit ja keittiöpyyhe. Jotenkin sinistä hiipii kotiimme kuin varkain. Aijemmin en niin hirveästi ole sinisestä pitänyt.

Gessu_2009 005

Kotiin kurvasin vielä mutkan kautta ja Kodin 1:ssä visiot makuuhuoneen uudesta sisutuksesta pääsivät lopulta valloilleen. Valkoista päiväpeitettä olen mieluillut jo jonkin aikaa. Nyt kun samaa sarjaa oli vielä kiva torkkupeitto myöskin siniraidallisena niin pakkohan ne oli hankkia. Ohuet vanutikatut peitteet ovat Seinfield merkkisiä.

makkari 001

Muutaman tähtityynyn ompelin vielä valkoisten rimpsutyynyjen seuraksi.

makkari 005

Gessu_2009 010

Tässä kuvaa vielä makkarista ennen ja jälkeen muutoksen. Kunhan ilmat vähän lämpenevät jatkan viime kesänä aloittamaani ikkunanpokien maalausta. Seuraavana valkoista maalipintaa saakin makkarin ikkunanpokat.

Gessu_2009 004

makkari 004

Leppoista lauantain jatkoa! Minä lähdenkin tästä seuraavaksi pihatöihin.

13 kommenttia:

  1. Kylläpä tuli keväinen raikkaus! Tuonne ripaus sinistä sopii paremmin kuin hyvin :-D
    Kauniit tähtityynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerrankin mieskin huomasi että jotain uutta oli tullut sisustukseen :)

      Poista
  2. Sinisen ystävänä pidän muutoksesta. Viivin petiin sinistä ei vielä näy tulleen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyillen luin kommettiasi, sillä Viivillekin on tulossa sinistä sisustusta petipaikalle. Ehkä esittelen sen huomenissa.

      Poista
  3. Makkarista tuli tosi raikas ja kaunis! Ompelemasi tähtityynyt ovat piste i:n päällä :)
    Ihana päivä on ollut. Olen hionut ja maalannut puutarhakalusteita ja istuttanut muutaman orvokin.
    t. Kristina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää orvokkeja minäkin tänään istuttelin kukkaruukkuihin. Puutarhahuonekalujen kevätkunnostus on minulla vielä edessä.

      Poista
  4. Ihan mielettömän kauniin ja raikkaan muutoksen sait loihdittua makkariin... kaunista!
    Kivaa lauantai-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen väri kummasti raikastaa kokonaisuutta!

      Poista
  5. Raikas tuulahdus! Minä pidän vaalean sinisen sävyistä kovastikkin ja vaaleanpunaisesta,vaalean keltaisesta...juu,meidän koto on sekamelska kaikkea väriä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meiltäkin monia värejä löytyy. Sinistä on ollut tähän asti vähiten, siihen siis tuli heti muutos!

      Poista
  6. Oi kuinka raikas muutos makkarissa, kyllä piristää kun saa uutta ilmettä kotiin!
    Täälläkin on pihatöissä päivä hurahtanut,
    mukavaa viikonlopun jatkoa♥

    VastaaPoista
  7. Kylläpä näyttää raikkaalta!Meillä on vaan liikaa eläimiä, että voisi noin valkoista olla , tai ei olis kauaa :)

    VastaaPoista