torstai 9. toukokuuta 2013

Hyvinkään Antiikkimessuilla

Aamulla Hesaria lukiessani huomasin ilmoituksen Hyvinkäällä pidettävistä Antiikkimessuista. Mikäpä olisi mukavampaa ajanvietettä näin vapaapäivänä kuin vierailu naapurikaupunkiin löytöjä tekemään. Ei sen puoleen, etteikö kotona olisi kaikenlaista rästihommaa odottamassa.

Antiikkimessut 002

Messut pidettiin Hyvinkään keskustassa sijaisevassa vanhassa villatehtaassa. Aamulla liikkeellä olikin vielä harvakseltaan ihmisiä, joten tilaa liikkua ja tutkia pöytien antimia oli ruhtinaalisesti.
Tässä muutamia makupaloja tarjolla olevista ihanuuksista.

Antiikkimessut 004

Antiikkimessut 006

Antiikkimessut 009

Antiikkimessut 010

Antiikkimessut 016

Antiikkimessut 018

Antiikkimessut 

020Antiikkimessut 019


Yleensä Antiikkimessuilla hinnat ovat sen verran korkeita, ettei varsiaisia ostoksia tule juurikaan tehtyä. Tällä kertaa kuitenkin löysin ompeluun liittyviä kivoja juttuja sekä vanhan soittokellon.

Antiikkimessut 024

Soittokello herätti kyllä miehessäni suurta hilpeyttä. Saas nähdä rupeaako kello soimaan tiuhaan paremman palvelun toivossa.

Antiikkimessut 029


Onneksi säätiedotus ei täysin pitänytkään paikkansa. Ainakin meillä aamun sateiden jälkeen ollaan saatu nauttia lämpöisestä ja puolipilvisestä päivästä. Leppoisaa loppupäivää kaikille!

9 kommenttia:

  1. Antiikkimessuilla hinnat ovat kyllä yleensä aika korkeat. tuo soittokello on kyllä hauska, kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania pitsejä ja peltipurkkeja/rasioita. Meilläkin on soittokello 'baaritilan' tiskillä ja janoiset sitä kilkuttelevat illanviettojen aikana :-)

      Poista
  2. ♥ Tuollaiset messureissut on just kivoja! ihania bongauksia sulla ja huippu-ihania ostoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla on aina mukava vierailla ja ihastella ihmisten aarteia!

      Poista
  3. Ihania pitsejä ja pitsilakanoita! Soittokello on tosi kaunis :)
    t. Kristina

    VastaaPoista
  4. Ostit kai nuo 4 matkalaukkua ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, olivat sen verran kalliita etten harkinnutkaan.

      Poista