sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tunnustuksia

olen saanut kahdesta Blogista haasteen tunnustaa kahdeksan asiaa itsestäni. Kiitokset Elämää Onnenpähkinässä ja Iloa itse tehden -blogeille
Haaste tulisi myös jakaa kahdeksalle blogille eteenpäin. Olen kuitenkin TODELLA huono pistämään mitään haasteita eteenpäin, mutta kaikki halukkaat voivat tästä napata haasteen mukaansa!

Mutta minusta:

1. Olen Annika, kahden aikuisen lapsen äiti. Perheeseeni kuuluu myös mies ja villakoira Viivi.
2. Perhe ja koti ovat minulle todella rakkaita. Olenkin välillä varmasti nuorison suhteen vähän liiankin huolehtivainen "kanaemo".

Kuvia 007


3. Viivytän koiran pesua ja trimmausta aina turhankin viimemetreille. Toisaalta "ransu" paljastuukin sitten kauniiksi villakoiraksi kun työn saa päätökseen.

Kuvia 003


4. Olen varsinainen kankaiden ja askartelutarvikkeiden hamstraaja. Vähemmälläkin ihminen tulisi toimeen.

Kuvia 004


5. Olen ylpeä itsekuristani suklaan suhteen. Karkkilakkoni kesti hyvin joulunpyhät ja maaliskuussa tulee vuosi täyteen ilman makeisia.

Kuvia 008

6. Jos lupaan hoitaa jonkin asian sen myös teen ja jos en jotain osaa niin opettelen.

7. En osaa valmistaa ruokaa kovin pieniä määriä ja monesti perhe vähän protestoikin sitä kun samaa ruokaa riittää monelle päivälle. Toisaalta meillä on aina riittänyt sapuskaa myös lasten kavereille.

8. Rakastan värejä, mutta kotini on silti aika väritön.

Kuvia 006

Vaikeaa tällainen itsepohdiskelu, sain sentään jotakin aikaiseksi!

Aamulenkin jäljiltä jalat kipeinä. Ulkona kun olikin aika liukas keli, joten kävely oli aikamoista lipsuttelua.
Nyt koiruus odottaa tuossa häntä koipienvälissä trimmausta, joten hommiin.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

14 kommenttia:

  1. Nyt kadehdin itsekuriasi karkkien suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä itsekkin hiukan hämmästynyt kuinka helppo karkeista oli luopua. Ennen nimittäin söin karkkia joka päivä.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Siis todella ihailtavaa itsekuria! Wau. Meillä jokavuotinen traditio viimeiset 10v on ollut tipaton tammikuu ja heti perään herkuton helmikuu! Niihin pystyy hyvin, mutta en voisi ajatellakaan elämää ilman suklaata ;)

    Happy New Year 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluna suklaan tuoksu kyllä sai veden herahtamaan kielelle :D

      Poista
  4. Hyvä äiti en olis kyllä uskonu että joulu sujuu ilman vihreitä kuulia :D ja kauheeta lukea että me ollaan tosiaan jo niitä aikuisia lapsia, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, no mulle ootte kyllä aina lapsia :D

      Poista
  5. Tuosta koiran pesusta ja trimmauksesta tulee aina mieleeni, että musta oli aina ihana nähdä kun trimmauksen jälkeen meille syntyi ikään kuin taas upea ihanan suloinen koiruus. Niin näyttää teillekin tulleen ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hommaan ei mene kuin reilu tunti mutta miksi sitä aina lykkää?

      Poista
  6. ♥Ihanat tunnustukset♥ Oikein mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Hih, tuon kangashamstrauksen kohdalla meinasin sanoa, että samat sanat - vaan suklaajutun kohdalla en kyllä voi niin sanoa. Mahtava itsekuri siulla! Mie olen oikein syömisen ilosta vaan mussuttan jälleen. Voihan kääk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tublaonnittelut tunnustuksistasi!
      Osaat trimmatakin, hienoa itse olen yrittänyt mutta olisitpa nähnyt mitä sain aikaan:) onneksi karvat kasvoivat pian.
      Viivi on kyllä suloinen trimmattuna tai ei, hali<3
      Onhan tuossa alakuvassa paljon värejä ja kankaissa iloisen kauniit värisävyt:)
      Samoin kiitos mukavaa illanjatkoa!

      Poista
  8. Onnea & iloa uudelle vuodelle :)

    VastaaPoista
  9. Oikein Hyvää Uutta Vuotta sinulle!
    t. Kristina

    VastaaPoista